Häämeikki

HEI!

EN OTA VALITETTAVASTI TÄLLÄ HETKELLÄ UUSIA VARAUKSIA VASTAAN ENKÄ PYSTY VASTAAMAAN SÄHKÖPOSTI- TAI SOMEVIESTI TIEDUSTELUIHIN.

Häämeikki on meikki yhteen elämän tärkeimmistä juhlista!

Millainen on sinun täydellinen häämeikkisi?

 

Häämeikin toivotaan usein olevan näyttävä ja kuvauksellinen, mutta kuitenkin kantajansa näköinen. Kukaan ei  halua tuntea oloaan vieraaksi omassa häämeikissään, mutta jokainen haluaa varmasti näyttää upealta.

Meikin tulee olla kestävä, miellyttävän tuntuinen ja viimeistellyn näköinen. Edessä on koko juhlapäivä  pitkälle iltaan, joskus jopa seuraavaan aamuun.

Anna ammattilaisen auttaa sinua tärkeänä päivänäsi.

Meikkaaja osaa oikeilla tekniikoilla ja tuotteilla helpottaa häämeikin suunnittelua ja toteutusta niin, että jokaiselle löytyy se oma, kestävä ja täydellinen häämeikki.

Häämeikki kotiin, hotelliin tai juhlapaikalle tilattuna on hääaamua helpottava vaihtoehto, jolloin morsiamelle ja muille mahdollisille meikattaville jää aikaa näin halutessaan myös muihin aamun askareisiin. Myös kampauspalvelut voidaan toteuttaa samanaikaisesti, samassa tilassa.

Suurikin seurue voi valmistautua juhlaan rauhassa, samassa paikassa, ilman liikkumista eri paikkojen välillä.

Välty yllätyksiltä tai huolilta.

Meikkaajan ja/tai kampaajan tilaaminen kotiin helpottaa myös aikataulun pysymistä toivotussa ilman yllätyksiä sekä antaa käyttöösi suuren valikoiman tuotteita, joilla meikin ja kampauksen pysyvyys ja laatu ovat parasta tasoa.

Koemeikkaus antaa takuun toivotusta tuloksesta.

Koemeikkaus ennen varsinaista hääpäivää antaa mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa yhdessä meikkaajan kanssa toivottu lopputulos etukäteen, jolloin hääaamulle jää silloin vain meikin uudelleen toteutus yhdessä suunnitellusti.

HINNASTO

(Häämeikkauspalveluihin otan varauksia etukäteen vastaan vain ryhmille (väh. 2 henkilöä). Mikäli paikan päälle halutaan etukäteen varata vain yksi meikki, lisätään palvelun hintaan yksittäistilauslisä, joka muodostuu palvelun sijainnin ja ajankohdan mukaan)

 

Häämeikkaus

120,00

 

Häämeikin koemeikki, kesto noin 1h (kampaamon tiloissa Helsingissä)

90,00

 

Kaason / Juhlavieraan meikkaus (häävarauksen yhteydessä)

90,00

 

Hinnat sisältävät alv 24% sekä matkakustannukset pääkaupunkiseudullla. 

 

Tutustu laajemmin hääpalveluhinnastoomme täällä...

 

Usein Kysyttyä:

Tarvitsenko häämeikin koemeikkiä?

Koemeikkaus etukäteen helpottaa häämeikin tekoa varsinaisena juhlapäivänä, kun asiakkaan toivomukset ja muut huomioitavat seikat (esim. Ihon herkkyys, allergiat, ongelma-alueet,jne..)ovat jo tiedossa.
Jos kuitenkin kokee ettei tarvitse koemeikkiä etukäteen, niin koemeikkaus ei tietenkään ole välttämätön osa onnistunutta häämeikkiä vaan häämeikki voidaan hyvin toteuttaa myös ilman sitä.

 

Miksi sulhanen/bestman kannattaisi puuteroida?

Myös miesten ihossa on epätasaisuuksia ja kiiltoa paikoittaai/ajoittain. Varsinkin valokuvien lopputulosta parantaa se, että ainakin morsian ja sulhanen ovat iholtaan suhteellisen tasavärisiä eikä iho kiillä. Miehillä meikin ei tule näkyä, se taasen helposti näkyy jos meikkiä ei ole...

 

Tarvitsevatko kaasot koemeikkausta?

Useimmiten koemeikkaus tehdään vain morsiamelle ennen häitä, mutta mitään estettä kaasojen koemeikeille ei ole.

 

Voidaanko meikissä käyttää omia tuotteitani?

Meikkaaja voi hyvin käyttää osin myös asiakkaan omia tuotteita, tosin tällöin ei kestävyydelle/yhteensopivuudelle voida antaa samanlaista takuuta, kuin jos tuotteet ja niiden yhteisvaikutukset olisivat jo meikkaajalla ennestään tiedossa. Oman mascaran tai huulipunan käyttö sopii mainiosti myöskin jos asiakas näin haluaa, mutta mitään omia tuotteita ei välttämättä tarvita. Meikkaajalla on kaikki tarvittavat tuotteet ja tarvikkeet mukanaan meikin luomiseksi erityyppisille ja sävyisille ihoille.

 

Mitä tuotteita olisi hyvä olla häälaukussa mukana ja pitääkö ne olla hankittuna ennen meikkausta?

Häälaukkuun olisi juhlapäivälle hyvä varata mukaan ainakin kivipuuteri (ihon tasoitusta ja kiillon neutraloimista varten, myös mahdollinen sulhasen puuterointi ennen kuvausta), huulipuna/kiilto sekä huultenrajauskynä (huulimeikin korjailua varten) sekä kajal-kynä (silmämeikin korjailua varten). Tuotteet voivat hyvin olla omia tai ne voi ostaa suoraan meikkaajalta mukaan tai jo koemeikin yhteydessä, kun sopivat sävyt on löydetty.

 

Tarvitseeko minun varautua/valmistautua eri tavalla, kun meikkaaja tulee kotiin, hotelliin tai juhlapaikalle paikan päälle?

Meikkaukseen valmistautuessa olisi toivottavaa, että iholla olisi meikkiä/ hoitotuotteita ennestään mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan. Oman kosteusvoiteen voi kasvoille toki laittaa. Valaistus/kalustus lähes kaikissa erilaisissa tiloissa on meikkauksen toteuttamisen kannalta riittävä. Toki luonnonvalo ja jokin hiukan tavallista korkeampi tuoli helpottavat meikkaajan työtä huomattavasti. Myös autolla pääsy/pysäköinti mahdollisimman lähelle meikkauspaikkaa on suotavaa.